*

Vakaasti rajatilassa Suomesta ja Venäjästä suomeksi ja venäjäksi

Minkä passisi hylkäät?

...tai tai kaksoiskansalaisen vapaamuotoinen pohdinta pelosta ja luottamuksesta

Русскоязычную версию блога можно прочитать ЗДЕСЬ.

Pari vuotta sitten eräs hyvä venäläistaustainen ystäväni, joka oli silloin yhteiskunnallisesti aktiivinen ja pyrki erityisesti edistämään ja kehittämään venäjänkielisen yhteisön kotoutumista, pyysi minut luonaalle keskustellakseen ”tärkeästä asiasta”. Puhelimessa hän ei suostunut asiaansa avaamaan ja kuulosti verrattuna hänen tavallisen rentoon olotilaansa jotenkin harvinaisen jännittyneeltä.

Lounaan ääressä sain kuulla tarinan, jonka takia menetin sen hetkisen ruokahaluni.

Ystäväni siis kertoi seuraavan:

Hänen ollessaan yksin kotonaan rivitalossa soi ovikello. Hän lähti avaamaan oven sen tarkemmin katsomatta, kuka oven takana on. Kuistillä oli tuntemattomia mieshenkilöitä, ja niitä näytti olevan enemmän kuin yksi. Tulijoiden määrän epäilyttämänä ystäväni yritti vetää oven kiinni, mutta rakoon työntyi kenkä. Korostuksettomalla venäjän kielellä ystävältäni vaadittiin hillitsemään hänen aktiivisuuttaan suhteessa Suomen venäjänkielisiin, tai muuten hänen Venäjän puolella asuvalle äidilleen aiheutuisi ongelmia. Tuntemattomat osoittivat tietävänsä ystäväni äidin kotiosoitteen ja puhelinnumeronkin. Sen jälkeen porukka poistui paikalta autolla — moottorin äänestä päätellen.

Ystäväni ei nähnyt kunnolla tunkeilijoiden kasvoja eikä heidän autonsa rekkaria — hän oli niin šokissa, ettei edes hoksannut katsoa millä autolla he lähtivät. Eikä hän uskonnut poliisin pystyvän tekemään asialle mitään niin laihoin todistein. Rikosilmoitus jäi häneltä sen takia tekemättä.

Kuultuani tämän olin pois tolaltani viikkokausia. Kielsin miestäni ja etenkin lastani avaamasta ovea katsomatta tarkoin sivuikkunasta, kuka kuistilla on. Hermostuin muutenkin jokaisesta ovikellon kilahduksesta. Opin valmiiksi lauseen, jolla soittaessa hätänumeroon saisin poliisipartion saapumaan mahdollisimman nopeasti paikalle. Valmistauduin henkisesti napsauttamaan mahdollisista tunkeilijoista kuvat ja tekemään tallenteet. Mietin jopa rengasraudan tai talikon siirtämistä eteiseen varmuuden vuoksi.

Myös aloitin entistä tiukemmin seurata Venäjän ulkopoliittisia liikkeitä ulkovenäläisten yhteisöjen suhteen, sillä tajusin, että minuun tai läheisiini sattaa kohdistua sellainen toiminta, joka voi hyvin konkreettisella tavalla vaarantaa minun ja läheisteni tulevaisuutta — ei suinkaan uran tai asemani suhteen vaan mielenterveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.

Seurantani tuloksena minulla muodostui käsitys Venäjän harrastamasta ulkovenäläisiin kohdistuvasta politiikasta, minkä nyt tässä kirjoituksessa jaan. En usko tarjoavani mitään uutta purtavaa alan asiantuntijoille, mutta laaja yleisö ehkä tästä selostuksestani hyötyy.

Venäjällä on kansalaisista omiva ote. Tätä todistavat jo byrokraattisten menetelmien monimutkaisuus ja vaativuus: jokaista toimea varten tarvitaan paljon huolella täytettyjä papereita, runsaasti aikaa, usein myös tuntuvia käsittelymaksuja ja päälle aimo tukku tuhoutuneita hermosoluja. Ylivoimaisen byrokratian ansiosta Venäjän kansalaisen status saa niin sanotusti käänteisen arvon: niin suurella vaivalla ylläpidettävästä statuksesta on paradoksaalisesti vaikeampi luopua. Itse luopumisenkin menetelmä on tehty vaikeaksi ja vaatii paljon paperityötä sekä luopumisen henkilökohtaisten syiden kirjallista esittämistä, eikä positiivinen, eli luopumista salliva päätös ole tässä tapauksessa mikään itsestäänselvyys.

Omiminen ja omaaminen näkyvät myös vallitsevassa isänmaallisuuden mallissa: Venäjän kansalaisella nähdään olevan Isänmaalle — Äidinmaalle, niin sanottua moraalista velkaa jo siksi, että hän saattoi syntyä Venäjän maaperälle. Kansanomaisesti sanoen, jos syntyminen Suomessa on lottovoitto, niin syntyminen Venäjällä on elinkautisen lainan ottamista. Venäläisellä on Äiti-Venäjälleen velkaa paitsi itse syntymisestä myös kasvatuksesta, opiskelusta, sodan voittamisesta vuonna 1945, vuoden 1961 avaruuslennosta ja näin pois päin… ylipäätänsä siitä, että hänellä saattoi olla kunnia kuulua tähän hienoon, ainutlaatuiseen ja suureen kansaan sekä puhua rikasta ja kaunista venäjän kieltä. Kärjistän, kyllä — mutta aika lievästi. Tämän takia venäläisen muuttaminen toiseen maahan tulkitaan Venäjällä paitsi eräänlaisena velvollisuuksien pakenemisena myös ihmisen vastentahtoisena valintana, osan ja arvan epäsuotoisana päätöksenä itse ihmisen puolesta. Asenne ilmenee esimerkiksi ulkovenäläisten tunnuslaulussa

 

Hän, kenet kohtalonsa on maailmalle eksyttänyt,

Mitään ei voi enää muuttaa,

Mutta Äidinmaa on kanssanne aina:

Olette kaikki Suuren Venäjän lapset.

 

Summa summarum: ulkovenäläinen on Venäjän valtion silmissä väärien valintojensa ja ylipääsemättömien olosuhteiden uhri, joka ei syystä tai toisesta kyennyt yhteiseen suureen taipaleeseen mahtavassa kotimaassaan, mutta ei se mitään: kotimaahan hoitaa ja suojelee, sillä syntymästä asti kertyneitä velkoja pitää kansalaisen kuitenkin maksaa — sekä henkisesti sitoutumalla, isänmaallista rakkautta ja ylpeyttä osoittamalla että hyvin konkreettisesti käyttämällä omaa aikaa ja rahaa kaikenlaisiin menetelmiin.

On ilmiselvää, että kansalaisen omaa tahtoa tässä ei huomioida lainkaan: ulkovenäläinen on valtion hyödyke vaihtelevissa poliittisissa kuvioissa, tai sittenkin haitta — kuten kotoutumista edistänyt ystäväni, jonka kertomani tapauksen jälkeen siirtyi hiljattain toisenlaisen toiminnan äärelle.

Venäjän valtio ei ole kiinnostunut ulkovenäläisten menestymisestä maailmassa, mikäli tämä menestyminen johtaa henkiseen itsenäistymiseen ja oman venäläisyyden muuttumiseen vapaasti määriteltäväksi kieli- ja kulttuuri-identiteetiksi, jolla ei enää ole välittömiä sidoksia emomaahan. Venäjän erityisyyttä korostavan ideologian mukaan venäläinen ei edes kykene muuttumaan niin täysvaltaisesti, että lakkaa olemasta venäläinen: se on jo lähellä maanpetosta — ainakin henkisellä tasolla. Sen takia Venäjä katsoo, että ulkovenäläisten yhteisöjen asema maailmassa ei voi olla muuta kuin epävarma — pientä sortoa tai eriarvoisuutta suhteessa kantaväestöön on myös hyvä olla, jotta ulkovenäläiset muistaisivat, että vieras maa on aina mustikka, eikä mansikaksi ikinä muutu. Tätä hieman synkkää taustaa vastaan suuri ja mahtava, vaikutelman tekemisen mestarina, tunnettu Venäjä voi aina esiintyä ”henkisenä kotimaana”, joka tukee, suojelee ja ymmärtää, toisin kuin nämä amerikkalaiset, eurooppalaiset ja vaikka suomalaisetkin, jotka osaavat kyllä pitää vessojaan siistinä, mutteivat osaa olla niin tunteikkaita, avoimia ja vieraanvaraisia, niin rakastavia ja lämpimiä, kuin me venäläiset.

Venäjällä valtiona ei kuitenkaan aina mene tässä ulkovenäläisten paimentamisessa niin kuin Strömsössä, tai tässa tapauksessa Kremlissä. Jotkut ulkovenäläiset kun kuvittelevat olevansa uusien kotimaiden tasavertaisia kansalaisia ja hakevat halukkaasti niiden maiden passitkin.

Muistan itse tapauksen, kun eräs Lontoossa asuva venäläisrunoilijatar, joka muutti  sinne 90-luvun Venäjältä aloittaakseen elämänsä alusta poikansa itsemurhan jälkeen ihmetteli tuohtuneena minun kahta passiani. Eniten häntä tyrmistytti se, että kerroin toisen passin hakemisen syyksi haluni äänestää eduskuntavaaleissa ja kenties tulla joskus jopa itsekin ehdolle.

Viime päivinä jälleen kerran leimahtanut keskustelu, tai pikemminkin kiista kaksoiskansalaisten pois sulkemisesta tiettyjen virkojen hausta pakotti minut miettimään, mikä juuri minua tässä keskustelussa askarruttaa? Virkoihin kun minä en tähtää, ehdolle eduskuntavaaleihin minä en ilmeisesti ole asettumassa, mutta äänestysoikeus minulla säilyy — niin mikä siis vaivaa?

Vaivakseni osoittautui luottamus. Muttei suomalaisten julkisen keskustelun myötä horjuva luottamus minuun, kahden passin omistajaan.

Toimiessani kolmen vuoden aikana asioimistulkkina olen kohdannut varmaan nelisen sataa erilaista, eritaustaista venäjänkielistä. Tämä määrä ei tee vielä tilastoa tutkimukselle, mutta joitakin yhteenvetoja mielestäni sallii. Kaikissa niissä ihmisissä kielitason, maahanmuuttoperusteiden, iän ja tavoitteiden huolimatta oli yksi yhteinen piirre: he luottivat suomalaiseen järjestelmään — päivähoitoon, kouluun, neuvolaan, lääkäreihin, he luottivat jopa venäjän mediassa niin parjattuun lastensuojeluun! Heidän luottamuksensa sai jatkuvasti vahvistusta arkisessa asioinnissa — ja se oli juuri se, mikä erotti heidän kokemuksensa entisen Neuvostoliiton tylyistä käytännöistä: järjestelmään voi luottaa. Voi hoitaa omia asioita — ja ne hoituvat. Ei ehkä aina täysin mutkitta, mutta kuitenkin.

Asuttuaan maassa muutaman vuoden ajan ja vakuututtuaan siitä, että hän voi luottaa tähän valtioon, eli uskottaa valtiolle oikeuksiensa puolustuksen velvollisuuksien suorittamista vastaan, ihminen tekee päätöksen kansalaisuuden hakemisesta. Omasta päätöksestä vapaaehtoisesti haettava kansalaisuus on näin ollen henkilön ja valtion lopullinen sopimus molemminpuoleisesta luottamuksesta. Tämä erottaa haetun kansalaisuuden syntyperäisestä tai lapsena saadusta — nimenomaan se, että perusteena ovat luottamus ja oma päätös. Vaikka toisen kansalaisuuden hakeminen usein selitetään liikkumisen helpottamisella ja muilla käytännön syillä, en usko kenenkään hakevan vaikka kuinka arvokkaan passin valtiolta, johon ei voi näin arkitasolla luottaa.

Suomessa kasvavat epäilykset kaksoiskansalaisia kohtaan sekä heidän lojaalisuudensa kyseenalaistamien saattaa heikentää venäjänkielisten luottamuksen valtioon — juuri sen jokapäiväisen arkitasoisen luottamuksen siihen, että valtio hoitaa heidän suhteessaan velvollisuuksia samalla mitalla, kuin he hoitavat omiaan veroja maksamalla, työtä tekemällä ja näin pois päin. Tästä saattaa syntyä myös toinen ikävä ajatus: puolustaako Suomen valtio minun oikeuksiani omalla maaperällä, jossa lain mukaan tunnistetaan vain Suomen kansalaisuuttani, mikäli esimerkiksi joudun ahdisteltavaksi Venäjän viranomaisen, kannattajien tai sellaiseksi epäiltyjen taholta? Reagoidaanko mitenkään minun rikosilmoitukseeni kiristyksestä? Tällaista tilannetta on tietenkin vaikeaa kuvitella kaikkien 20 000 Suomen ja Venäjän passin omistajien kohdalla, mutta Venäjän harrastama vaikuttamispolitiikka tekee heidän asemasta Suomessa erittäin haavoittuvaisen: Venäjä kun omalla toiminnalla kanavoi tähän kieli- ja kulttuuriryhmään epäilyksiä tarkoituksena saada passivoituneesta ja omasta asemasta epävarmasta vähemmistöstä toimiva ulkopoliittinen vipu. En ota nyt kantaa siihen, miten toimitaan niiden venäjänkielisten kohdalla, joilla Suomen kansalaisuutta ei vielä ole. Mutta kaksoiskansalaisella on täysi oikeus olla Suomen valtion suojelema — myös lähtömaan vaikuttamis- ja painostamisyrityksiltä, sillä hän päätti luottaa Suomeen ja Suomi kansalaisuutensa hänelle myöntäessä päätti luottaa häneen, eikä hänellä ole maailmassa muuta paikkaa, mihin mennä turvaan. Valtion on kannettava vastuutta kansalaisistaan — eikä sitä vastuuta sopii porrastaa taustan mukaan.

Miten sitten valtion turvallisuus ja ne virat, jotka nyt halutaan varata vain yhden passin omistajille?

Olisi helppoa muuttaa lakia näin, että koko kahden passin optio poistuisi siitä kokonaan, mutta sitten pulassa ovat myös ne loput noin 60 000 kaksoiskansalaista, mukana lukien Ruotsista palanneet suomalaiseläkeläiset sekä toimiva ministeri Anne Berner.

Rajoittamisen riskeistä on jo kirjoitettu mediassa tarpeeksi, joten keskityn ajatuksiini.

Itse muokkaisin rajoittamiseperiaatetta lisäämällä siihen seuraavan kaksoiskansalaisia koskevan ehdon: riippumatta siitä, minkä maan kansalaisuus hänellä on, virkaan hakeutuvan kaksoiskansalaisen tulisi viimeistään työhaastattelun aikana allekirjoittaa suostumus luopua tietyssä määräajassa toisesta kansalaisuudestaan mikäli hänet valitaan virkaan. Todisteena itse luopumisesta olisi sitten hakijan lähtömaan antama todistus siitä, että luopumisprosessi on virallisesti vireillä, ja sittemmin todistus siitä, että kansalaisuudesta on luovuttu. Jos toisesta kansalaisuudesta luovutaan, mutta on syytä epäilllä viranomaisen lojaalisuutta, on silloin SUPO:n tehtävä varmistaa, onko kaikki kunnossa niin kuin kollegani Laura Halminen HS:n tuoreessa artikkelissaan kirjoittaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän perkelix kuva
Martin-Éric Racine

Se, että viranhaltija olisi vain Suomen kansalainen ei ratkaise mitään, ainakaan venäläisten tapauksessa. Sukulaisten uhkailu jatkuisi kuten ennenkin ja näin säilyisi myös mahdollisuus kiristää viranhaltijaa luovuttamaan tietoja mummon hengen uhalla.

Sitä paitsi, jos kansalaisuus olisi ratkaiseva, Johan Bäckmania, Janus Putkosta tai Abdullah Tammia ei olisi. Nämä kaikki ovat syntyperäisiä Suomen kansalaisia, mutta toimivat silti Venäjän eduksi.

Muiden kuin venäläisten tapauksessa, ei saavuteta mitään edellyttämällä luopua muista kansalaisuuksista, sikäli kun muissa maissa on tapana kunnioita muualla solmineita virkatehtävien merkeissä tehneitä sopimuksia.

Tässäkin asiassa voidaan todeta, että kansalaisuus ei ole ratkaisevaa: ministeri Bernerhän toimii täysin suomalaisten etua vastaan hyvin monessa asiassa, eikä ponnistusten takana tunnu olevan mikään vieras valtio, van puhtaasti kasainvälisten konsernien ahneus.

Juuso Hämäläinen

Olet ymmärtänyt väärin. Bäckman ja kaverit toimivat loistavasti varoittavana esimerkkinä Putinin harvainvallasta ja vallan väärinkäytöstä.

Käyttäjän JuhaDubbe kuva
Juha Dubbe

Kyllä ulkovenäläisten turvallisuudesta pitää pystyä huolehtimaan Suomen maaperällä. Etenkin jos maailmantilanne alkaa Suomenkin kohdalta synkentyä; vaikka se liittyisi Venäjään. Ulkoministeriön olisi varmaan syytä perustaa jokin korkean tason elin, joka voisi hoitaa venäläisten kansalaisuusasiat Venäjän suuntaan tehokkaasti. Tämä siksi, että typerät maanpetossyytteet mahdollisine kovine sanktioineen voitaisiin välttää, mikäli ihminen on sellaisessa asemassa, että joutuu hoitamaan mahdollisesti Suomen asioita konfliktitilanteessa, eikä voi vastata Äidinmaan kutsuun tiukassa tilanteessa. Nykytilanteessa näkisin tämän tärkeänä ja vähän kiireisenäkn asiana. Kannattaisi yrittää järjestää.

Käyttäjän MikaelHalleen kuva
Mikael Halleen

Hieno puheenvuoro. Mutta vaikka kuinka kirjoittaa kauniisti niin Venäjä ei myönnä kaksoiskansalaisuutta Suomen passin haltijoille.
Olkoon vastavuoroisuus periaatteena kaksoiskansalaisuutta myönnettäessä. Saakoon sata venäläistä Suomen passin jokaista suomalaista kohti jotka ovat saaneet Venäjän passin joutumatta luopumaan omastaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kyllä Venäjä myöntää kaksoiskansalaisuuksia suomalaisille, ei automaattisesti.

Juuso Hämäläinen

Pieni ongelma on tässä se, että kukaan suomalainen ei löydä mitään syytä anoa Venäjän kansalaisuutta. En keksi miksi haluaisi. Eikä tämä ole vinoilua edes.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Itse en ymmärrä koko kaksoiskansalaisuutta ja minulla on siihen korjausehdotus: tehdään kaksoiskansalaisuudesta määräaikaisen (esimerkiksi kaksoiskansalaisen nykyisen Suomen passin voimassaoloaika), jonka jälkeen hänen on yksinkertaisesti valittava joko Suomen tai toisen maan kansalaisuutta. Eräänlaista hyväntahtoista koeaikaa siis, niin Suomen valtion kuin kyseisen kansalaisen kannalta. Reilu peli. Terveisin, Suomen kansalainen (aikoinaan: Hollannin kansalainen); siis yhden passin omistaja aivan kuten Martin-Éric.

Polinan blogin otsikko on minun mielestäni hyvä: "Minkä passisi hylkäät?

Vesa Räisänen

Tavallaan tämä puolustusvoimien ohje suojaa suomessa asuvia ulkovenäläisiä heidän oman synnyinmaansa lainsäädännöltä. Kun pelin säännöt on selvillä, ei kaksoiskansalaisilta kiristettävävissä oleva tieto ole niin arvokasta. Se toivottavasti hillitsee kiristäjiä.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Uusi Suomi on haastatellut uhkailua kokenutta miestä. Haastattelu tässä: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/214151-suomenvena...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Soteväessä on jo touttu siihen, että työtovereista mon on tulut idästä, sotaväellä näyttää olevan sitä vaikea hyväksyä. Perussuomalaiset kalastelevat ääniä etsimällä syntipukkeja (suomenruotsalaiset, suomenvenäläiset, turvapaikan hakijat jne.), eiköhän kohu vaimene viimeistään vaalien jälkeen, kun kyseinen puolue romahtaa.

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

Sinänsä oman maan hyväksi toimiminen ja kansalaisuuden kunnioittaminen valtion puolelta on hyväksyttävä periaate.

Mutta niiltä jotka muuttavat toiseen maahan on jollain tavalla edellytettävä lojaalisuutta uutta maataan kohtaan. Ammattipelaaja pelaa aina omalle joukkueelleen. Omaan maaliin potkimista ei hyväksytä. Sopupelejä esiintyy ja rahalla on iso vaikutus siinä. Usein siitä jää kyllä ennen pitkää kiinni.

Kaksoiskansalaisuus on monimutkainen asia jonka pelisääntöjä/lakia on hyvä rukata ja sopiva pelipaikka on valittava turvallisuus näkökohdat huomioiden.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"...riippumatta siitä, minkä maan kansalaisuus hänellä on, virkaan hakeutuvan kaksoiskansalaisen tulisi viimeistään työhaastattelun aikana allekirjoittaa suostumus luopua tietyssä määräajassa toisesta kansalaisuudestaan mikäli hänet valitaan virkaan."

- Valitettavasti vaan tuo on tosiasioita tunnustamatonta kaunistelua. Reaalimaailmassa ongelman ydinpointti on juurikin se, että kansalaisuuksien riski/uhka-alttiudella on eroja riippuen kansalaisuuden tarjoaman emovaltion luonteesta. On normaaleina ja hyväntahtoisina pidettäviä, mutta myös aggressiivisia imperialistisia roistovaltioita - kuten länsimaisten arvojen vastaiset Islamilainen valtio ISIS/ISIL ja Putinilainen valtio Venäjä. Ne käyvät häikäilemätöntä hybridisotaa ihmiskuntaa vastaan EU:n lähialueella, ja molemmilla on myös maanalaista toimintaa/tiedustelua Supon mukaan Suomessakin. Isis-valtiolla ei tosin liene omaa passia tai ainakaan sitä ei luultavasti esitellä Euroopassa muille kuin omille kannattajille. Isis ei myöskään ole kv. yhteisön virallisesti tunnustama valtio enempää kuin Itä-Ukrainan venäjämieliset kansantasavallat, mutta on osin valtion tavoin järjestäytynyt. Venäjä on virallisesti tunnustetuista valtioista ainut sotaakäyvä eurooppalainen roistovaltio.

Syntyperä ei tee ketään muita huonommaksi mihinkään, mutta roistovaltion riskikansalaisuus tekee. Riskikansalaisuudesta pääsee eroon hakiessaan Suomen kansalaisuutta ja varsinkin suomalaisille tarkoitettua virkaa, jossa vieraan vallan avustamiseen sitova kansalaisuus on riski. Suomen kansalaisille tarkoitetun armeijan palvelukseen ei tule tietenkään pääsääntöisesti ottaa vieraan vallan riskikansalaisia varsinkaan tietoturvaintensiivisiin tehtäviin, se on selvä.

Islamilainen valtio (Isis) ja Putinilainen valtio (nykyinen Venäjän federaatio) ovat erityisuhkia lojaliteettiriskeinä. Jos joku katsoo aiheelliseksi jatkaa sitoutumistaan niihin Suomen kansalaisuuden saatuaan, on tuota kansalaisuutta tarkasteltava sekä riskinä että mahdollisuutena. Sitä on voitava tarvittaessa käyttää aktiivisesti noita valtioita vastaan vakoilutoimissa, tai evättävä armeijapalvelus. Kansalaisuus ja kansallisuus muuten ovat kaksi tyystin eri asiaa, eikä niitä pidä sekoittaa keskenään.

Isisiin tai Venäjän valtioon kansalaisuuden kautta tms. velvoittavalla tavalla omavalintaisesti jatkuen sitoutuneita ei mielestäni tule päästää mihinkään valtakuntamme ja kansamme turvallisuuden kannalta arkaluontoiseen tehtävään/asemaan - - http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230520-p...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Vaikkei Isis olekaan kv. yhteisön virallisesti tunnustama valtio enempää kuin Itä-Ukrainan venäjämieliset ns. kansantasavallat, sekin on niiden tapaan osin valtion tavoin järjestäytynyt ja liki yhtä suuri uhka Euroopalle.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Näin se menee. Tästä varoitin kaksoiskansalaisia viikko sitten blogissani.

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230726-k...

Juuso Hämäläinen

Minä varoitin jo 8 päivää sitten. Vai oliko jo 9 päivää sitten vai mikä se oli.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Тем не менее, финский паспорт ящик.

Käyttäjän PolinaKopylova kuva
Polina Kopylova

Tiedoksi vaan, että pyytäisin kommentoimaan täällä US:lla vaan suomeksi, sillä suurin osa yleisöä on on suomalaisia. Blogissa on linkki venäjänkieliseen versioon, ja siellä voi käydä keskustelua venäjäksi. Kiitos!

Juuso Hämäläinen

Harvinaisen selväjärkisesti ja perusteellisesti kirjoitettu. Kiitos.

On onnetonta, että suomalaisilla on niin huonot kokemukset Venäjästä sitten vallankumouksesta nykypäivään, kiitos kommunistihallinnon ja sen jälkeisen harvainvallan. Siksi kansalaiset ovat edelleen perustellusti pohjattoman epäluuloisia idän suuntaan.

Voin käsittää kuinka tämä tilanne masentaa venäläistä, joka on tänne asettunut ja kokee Suomen hyväksi asuinpaikaksi, mutta täällä ryhdytään pitämään häntä vaarana Suomelle.

No onneksi näitä turvallisuustehtäviä, joihin saattaa olla tie pystyssä näinä aikoina Venäjän kansalaiselle, on niin vähän, että ongelma on hyvin rajallinen, vaikka pitäisi kaksoiskansalaisuudenkin.

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

olen tästä asiasta puhunut vuosia sitten, silloin kun lapsikiistat oli arkea. Ei opitu mitään. Lojaalisuus on katoava perinne ja kansalaisuus on menettänyt arvonsa. Kansalaisuus ei merkitse enää mitään, sitä haetaan kun uutta korttia. Olin yhden kansalaisuuden kannalla ja olen edelleen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Polina Kopylova, kiitos Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisen asemaa loistavasti ja havainnollisesti valaisevasta kirjoituksestasi!

Vastauksena otsikkosi kysymykseen: hylkää sen valtion passi, jolle et olisi lojaali pahoina päivinä. Pidä sen valtion passi, jota olisit tarvittaessa valmis puolustamaan vaikka oman henkesi kaupalla.

Tämä kuulostanee vanhanaikaiselta, mutta yhteen kansalaisuuteen pitäytyminen selkiyttää asioita. Eikä se mitätöi henkilökohtaista taustaa tai tunnearvoja, joita liittyy entiseen kotimaahan, sukulaisiin siellä ja sen kulttuuriin.

Totta kai olet oikeutettu Suomen viranomaisten suojeluun, jos joudut painostuksen tai uhkailun kohteeksi, olipa se taho mikä tahansa: vieras valtio, rikollisryhmä, huijarit tai muut laittomiin keinoihin turvautujat. Luottamuksen ja lojaalisuuden on oltava molemminpuolista, ja Suomen viranomaisten on tultava avuksesi, ellet saa asua rauhassa Suomessa.

"...puolustaako Suomen valtio minun oikeuksiani omalla maaperällä, jossa lain mukaan tunnistetaan vain Suomen kansalaisuuttani, mikäli esimerkiksi joudun ahdisteltavaksi Venäjän viranomaisen, kannattajien tai sellaiseksi epäiltyjen taholta? Reagoidaanko mitenkään minun rikosilmoitukseeni kiristyksestä?"

Kyllä Suomen maaperällä kenen tahansa on syytä kääntyä Suojelupoliisin puoleen epäröimättä, jos täällä ahdistelee vieras valtio. Toimivaltaa ulkomailla ei Suomen viranomaisilla toki ole, mutta asiasta kertomisessa luottamuksellisesti ei ole mitään menetettävää ja on myös tärkeää, että Suomen viranomaiset ovat todenmukaisesti selvillä ajankohtaisista asioista myös suomenvenäläisessä yhteisössä.

Voi olla, että kansalaisuudesta luovuttuasi Venäjällä matkustaessani sikäläiset viranomaiset järjestäisivät Sinulle vaikeuksia. Mutta sitä ei ainakaan voisi enää perustella Venäjän Federaation lailla, jos olet luopunut Venäjän kansalaisuudestasi ja varsinkin, jos tämä on virallisesti todettu.

On sitten toinen asia, jos Venäjän viranomaisille on aivan yhdentekevää, toimivatko he ylipäätään oikeusvaltion periaattein vai rikkovatko he myös omaa lakiaan tietoisesti. Silloin joudut ottamaan tämän realistisesti huomioon turvallisuusriskinä matkustaessasi. Trotski murhattiin Meksikossa, Litvinenko Lontoossa... toki heillä oli hyvin epätavallinen erityinen asemansa, joka teki heistä maalitauluja. Rivikansalaisen takia ei nähdä samanlaista vaivaa.

"Mutta kaksoiskansalaisella on täysi oikeus olla Suomen valtion suojelema — myös lähtömaan vaikuttamis- ja painostamisyrityksiltä, sillä hän päätti luottaa Suomeen ja Suomi kansalaisuutensa hänelle myöntäessä päätti luottaa häneen, eikä hänellä ole maailmassa muuta paikkaa, mihin mennä turvaan. Valtion on kannettava vastuutta kansalaisistaan — eikä sitä vastuuta sopii porrastaa taustan mukaan." - Olet tässä 100 % oikeassa.

Myös blogisi viimeinen kappale virkaan tai avainasemaan hakeutumisesta osuu naulan kantaan. Siinä monikansalaisuus on sivuseikka verrattuna turvallisuusselvitykseen, mutta ei sentään merkityksetön, ja asiaa todella selkiyttää julkinen "puolensa valitseminen", johon tuollainen tehtävä voi pakottaa kenet tahansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset